6/2015
Jälleen on Sylvin mökki ja pihapiiri herätetty eloon. Talo puunattu sisältä, nurmikko leikattu ensimmäistä kertaa tänä kesänä, haravoitu, kesäkukat istutettu, patio öljytty, puita pilkottu… Ja tietysti saunottu hyvin, saunavihdan kera
6/2015
Jälleen on Sylvin mökki ja pihapiiri herätetty eloon. Talo puunattu sisältä, nurmikko leikattu ensimmäistä kertaa tänä kesänä, haravoitu, kesäkukat istutettu, patio öljytty, puita pilkottu… Ja tietysti saunottu hyvin, saunavihdan kera
Meidän perheen ”perinteinen” cityjuhannus. Niin rauhallista ja tunnelmallista keskikesän juhlaa ja yhteiseloa. Hyvää ruokaa ja juomaa. ?
6/2015
Toinen tämän kesän projekti oli piha-aidan maalaus. Aita on pari vuotta vanha, mutta huoltomaalaus on jo ajankohtainen. Huolellinen puhdistaminen ja peseminen. Pintaan Tikkurilan valkeaa aitamaalia. Parin päivän urakka takana ja hyvä mieli ?
6/2015
Parasta kesässä on luontoäidin tuoma kauneus. Tässä meidän omenapuut herkässä kukkaloistossa. 😍
5/2015
Tämän kesän suurin urakka on pihakivetyksen uudistaminen. Vuosien saatossa kivetys on paikoitellen painunut. Samoin kivetystä on myöhemmin jatkettu eli kivissä on kahta eri punaisen sävyä. Myös reunakivet ovat eri kokoiset eli ne menevät kokonaan uusiksi.
1324 unikiveä on poistettu ja putsattu, naisvoimalla. Kivien uudelleen asentaminen tapahtuu sitten miehen kanssa. 😉
Vanha pihakivetys… 😍
5/2015
Ikkunat ja lattiat on pesty ja koti puunattu. Kevätsiivous! 😍
Lisäsin hempeää pinkkiä kesäsisustukseen, vaaleiden värien iloksi. ❤️
Jatka lukemista ❤️ Pinkkiä kesäsisustukseen ❤️
Tähän osioon olen keränyt kaikkea ”maan ja taivaan väliltä”. Kun inspiraatio iskee niin mielikuvistus on vain rajana. Taatusti uniikit tuotteet. Osa jäänyt omaan kotiin, omaan käyttöön. Omia löytöjä ja uuden elämän saaneita tuotoksia. Omia aarteita.
Uniikkeja tauluja tekstein tai vaihtokuvalla. Kaunista ja kulutettua, pitsein ja ilman. Ruusuin ja terälehdin…
2011-2014
Suomen ilmailumuseon joulumyyjäiset vuosien kuluessa. Ehkä jo perinteeksi muodostunut tapahtuma.
